Säälistä
Miksu pani mua tänään, annoin sille säälistä ku se ei voi saada sitä heterokyrpää ja olis luonnonvarojen haaskausta olla ottamatta sitä perseeseen. Eikä mulla ole mitään valittamista kun se painaa menemään ku pieni pupu, olematta kuitenkaan mikään pieni.
Se on aina tervetullut nussasemaan mun aivot pellolle.
Ei koskaan, toistan, ei koskaan saa antaa säälistä…
Saapas. Me kuitenkin pienistä riidoista huolimatta seurustellaan, ja mun velvollisuuksiin kuuluu naija sitä ja nyt sitä panetti, joten nostin vähän peppua tarjolle. Vaikka se kyl varmaan haaveili heterokyrvästä, ja mä annoin sille kun se ei sitä saa. Mua saa. Mä oon helppo ku nautin helvetisti itsekin.
Etkös, poju, sitä vielä tiedä, että sääli on sairautta!
Pitää antaa rakkaudesta, ei säälistä!
Mut kuten varmaan tiedät niin miksusta mä tykkään et ei se nyt mikään puhdas säälipano ollut.
Vaikka en nyt kattois et säälistä paneminen olis ehdoton ei. Kyl mä haluisin et mua pantais edes säälistä jos en muuten sais, miksun mielestä roikun siinä et ehkä se paneekin mua säälistä.
Mut voi panna muutenkin ku rakkaudesta, iha vaan uteliaisuudesta, tai sit puhtaasta himosta, velvollisuudesta, kokeilunhalusta tai tylsyydestä, siks kun kaikki muutkin panee, sovinnon kunniaks, tai osoittaakseen valtaa, halusta alistua, tulla otetuksi, siks kun on pakko tyhjentää pallit, halusta esiintyä, saada rahaa tai ihan vaan panemisen mukavuudesta… Tätä voi jatkaa loputtomiin. Ei naimisen tarvitse olla pelkästään rakkauden osoitus, ei sillä tarvitse olla mitään tekemistä rakastamisen kanssa, vaikka se yleensä onkin kahden toisiaan rakastavan ihmisen välinen asia niin voihan sitä tehdä vaikka miksi.
AAMEN
Vieläkö kirjoitat blogia jossakin?
KIRJOOTANHAN MINÄ, KULTASENI;
http://anekdootteja.wordpress.com/