Tuhannen kirosanan jälkeen kaikki on taas kunnossa, kunhan se lakkaisi sen pikkuasioissa neuvomisen mua siihen tyyliin, ku olisin pikkulapsi ja hiukan vajaa… Ja toisten kuullen vielä sen tekeminen on nöyryyttävää.
Miksu ei erityisesti pahasti suuttunut siitä, että olin viime kesän panokaverin luona yötä. En suostunut kertomaan, että naitiinko me. Mun ja Miksun suhteessa se ei nyt edes kovin oleellista mun mielestä ole, koska onhan tässä tullut naitua useampaakin henkilöä Miksun luvalla. Olen tainnut naida useampaa Miksun kanssa seurustellessa kuin sitä ennen… Luulen, että sitä päinvastoin kiihotti edes ajatella että olin saattanut olla toisen kanssa ja sen piti päästä aika nopeesti pukille, kun tulin kotiin sunnuntai-iltana. Sovintoseksi <3
Mäkään en valita, jos mua kohdellaan hyvin eikä valiteta toisten kuullen mitättömistä asioista.
…
Edellisen kirjoitin tänä aamuna. Herättiin päivään Miksun kanssa ja päätin, että jatkan jotain vielä tänne jos ehdin tänään myöhemmin. Olin aamulla siis ihan hyvällä päällä ja päivälläkin vielä, vapaapäivä. Kävin hiihtelemässä ja tulin kotiin energisenä ja hyvätuulisena.
Sitten lähdettiin Miksun kanssa kauppaan, päätettiin että ostetaan oikea joulukuusi tänä vuonna… Ja siitähän se riemu taas repesi… Ensin Miksu päätti yksin kuusen, jonka otetaan. Mä olisin halunnut toisen.
Pystytteltiin sitä olohuoneeseen, Miksu alkoi samantien sen määräilyn pidä kiinni, kallista, nosta, työnnä, vedä, tonne päin ja sinne päin, hae se sieltä ja toi tuolta. Sitten se alkoi vielä valittamaan, et on huono kuusi kun en antanut hänen kunnolla valita sitä. Ja mä vittu olin just sanonut, etten kestä sen komentelua. Vittu pitäkööt kuusensakin. Sitten kun sanoin et vittu tulee itte tekemään mitä tahtoo niin “mitä sä nyt?” irrotin kuusesta ja se kaatui ja iso oksa katkesi. Se kaatui miksun päälle melkein ja se huusi sieltä saatanojen ja perkeleiden keskeltä, et mistä mä taas suutuin et mun pitää mennä lääkäriin kun käyttäydyn taas ihan vitun oudosti. Enkä nyt todellakaan käyttäydy, suutuin vaan sille kun se ei kuuntele mua, ei sano selvästi vaan määräilee ja tiuskii.
Sanon vaan että voi vittu! Vitun vitun vittu!
Jos en haluis hallita tätä tilannetta ja omaa päätä niin vetäisin ehkä kännit tänäänkin. Kännissä vaan tekee asioita pahemmaksi vaikka muuten tunne sopivassa kännissä on ihanan tiedostomaton ja tyhjä. Onnellinen siitä, ettei tunne.
Miksu on niin idiootti! Se osaa olla ihana ja kaikkea romanttista, mutta se on myös typerä, joskus niin etten siedä sitä lähelläni. Idiootti!!
…
Mulla on ihan hirvee nussimisvimma päällä :) siks ei oo kivaa tapella miksun kanssa, ku pitää päästä naimaan… :) seisoo saatana koko ajan, nytkin, ja oikein kovana seisookin. En voi kuitenkaan juosta sinne kesän panokaverin luokse, kun me ollaan kuitenkin Miksun kaa sovittu että nyt ku ollaan samassa maassa niin ei olis suhteessa ylimääräisiä vakituisesti, ainoastaan silloin tällöin ja sillonkin yhdessä.
Mut mua panettaa valtavasti ja ihan koko ajan. Haluun kimppakivaa, munaa perseeseen enemmän kun Miksu pystyy tarjoamaan. Kauhee olla näin kiimoissaan koko ajan, se ei lähde ees pois vaikka tulisin, mulle jää silti tunne että lisää.
Mä runkkaan nyt. Haluisin Miksun naivan mua, mutten ole eka joka avaa suunsa. Pitää tehdä sille selväksi et naitatuttaa, jotta se tulis mun luo.
Jos olisin sinkku niin mihin mäkin joutuisin aina näissä seksintuskissani… Kun on saatava kyrpää perseeseen niin se on sitten saatava.
Onneks on olemassa kaikki dildot yms. Mitenhän ennen vanhaan ihmiset pärjäsi kyrvänpuutteessaan… Eihän sitä tarvitse mennä pitkään taaksepäin ajassa kun ei ollut dildoja… Mä en olisi pärjännyt, tiedän sen. Olisin ollut joku yleinen huora. Ei sillä tosin väliä, tykkäisin varmasti :)
nyt pitäis miettiä joku juoni millä miksu tulis nussimaan eikä valittaisi muotopuolijoulukuusesta.
Sä piristit mun työpäivää ^^ Kiitos!
Kirjoittanut Cris | Julkaistu 22.12.2010
klo 14:10
kukaan ei piristänyt mun :( päinvastoin, ihmiset muuttuu kaupassa hulluiksi kun joulu tulee.
Kirjoittanut Janne | Julkaistu 22.12.2010
klo 21:10
vittuun joulu… kuulin tänään erään asian. Olin saatana sekunteja laskenut kuukausien ajan et millon se asia tapahtuu ja vittu tänään sitte, juu ei sitä tapahukkaa…. se on älyttömän pieni asia lähes tulkoon kaikeen verrattuna mutta musta tuntuu et jos nyt vittu ois ase tos ees et moikka vaa vitun maailma… mut en mä voi kellekkää puhuu siitä (paitsi nyt tänne angstaan) miten pahalta se tuntu ja kuinka paljon se todellisuudessa vituttaa ja kyrpii tällä hetkellä. Niin pieni asia kyseessä ja tämmöset fiilikset… Mä haluun skipata koko vitun joulun
Kirjoittanut Cris | Julkaistu 22.12.2010
klo 22:19
Älä mieti tuollaisia :( paremmin toki sanottu tuo kuin tehty.
Muistuta itseäsi siitä, että se oli pikkuasia. Toisaalta toisten mielestä pikkuasian ei ole pakko olla sun mielestä pikkuasia. Ainakin mä huomaan, että mun on huomattavan vaikea kestää pikkuasioiden kaatumista kuin isojen. Pikkuasioita kai pitää jotenkin itsestään selvyytenä? Toisinaan ne pikkuasiat on kaikista vittumaisempia ja ärsyttävämpiä ja vievät mennessään sen viimeisenkin ilon tunteen.
Mutta jos tuon oon oppinut niin ainakin myös sen, että vaikka joskus tuntuu että olis parempi jos tää olisi tässä niin ei se kuitenkaan niin ole. Elämä vie mennessään ja sieltä löytyy aina jotain sen arvoista että oli sen arvoista yrittää selvitä. Ei ole mikään ratkaisu paeta, se on kaikista huonoin ratkaisu.
Mun sisko jolla oli kaks suuntainen ilmeisesti myös, sama kuin mulla. Eihän sitä siis enää kukaan pysty selvittämään et mikä sitä vaivasi. Se kuitenkin jätti tämän maailman omasta tahdosta, se jätti muille ongelmansa. Se vaan siirsi ne toisille ja toisten harteille. Musta se oli raukkamaisesti tehty. Vaikka kyllä ymmärrän sen tuskan jonka sisko sisällään kantoi.
älä tee mitään peruuttamatonta, se on mun neuvo. Sitä ei voi enää sitten paeta, ei peruuttaa. Aika vittumaista olis tehdä mitään sellaista.
Kirjoittanut Janne | Julkaistu 22.12.2010
klo 22:54
ja muuten, puhu niistä asioista, kerro mikä mättää ja miksi. Jos suljet suusi ja sulkeudut, ei siitä seuraa mitään hyvää. Asiat paisuu jos et puhu niistä ja sano, että on huono olla.
Mä kannatan myös ammattiauttajia, psykologeja ja mielenterveyspuoleen erikoistuneita hoitajia. Niille voi puhua mitä ikinä huvittaa eikä tarvitse hävetä tunteitaan, koska ovat kuitenkin vieraita
Kirjoittanut Janne | Julkaistu 22.12.2010
klo 23:15
Mä en osaa puhua… siis kellekkää ammattiauttajalle (mulle on jääny troumoja yhestä jonka takii mun elämä on mennykki perseellee) Enne sitä kaikki oli hyvin ja sit se kusipää käski miettii mun omaa elämää ja tajusin et sehän onki yhtä paskaa. Ja just äskettäi multa ruettii taas kyselee yhen mun kirjottaman surkeen tarinan takii et onks kaikki okei ym. Epäilivät et yritän sitä itsaria… Kyllähän mun teki kertoo et joku on perseellää mut mä pokkana valehtelen et kaikki on joo hyvin. Mä en osaa avata suuta… ja mä en takuulla haluu et kukaan mun perheestä kuulee… se mun elämän paskemmaks tehny ukkeli ku kerto sillo mun vanhemmille ja äiti ei luottanu muhun sen jälkee. Koko ajan kyselee kaikista naarmuista ym. Epäilee mun satuttavan itseeni… Mut mä en tee mitään peruutamatonta… Mulla on 3 syytä tällä hetkellä elää ja keväällä tulee 3 lisää =) Ne pitää mut järissäni
Kirjoittanut Cris | Julkaistu 23.12.2010
klo 00:53
Mä valehtelen paljon. Varsinki just siitä mitä mä tunnen. Kaikki lähimmät ystävät pitää mua just varmaa koko maailman iloisempana ihmisenä. Mut mä piilotan just ne paskafiilikset ja sit poraan itekseni mun surkeutta. Äidiltä perittyä… Sil on masennus.. tai ainaki oli Se tekee mun fiilikset viel surkeemmaks Mä puhun taas kerra liikaa =/ Äh.
Kirjoittanut Cris | Julkaistu 23.12.2010
klo 01:00
Hei Janne. Yks elin tärkee kysymys (mun kannalta ;).) Sano: Kumpi susta on kivempi nimi; Ciel vai Gabriel?
Kirjoittanut Cris | Julkaistu 23.12.2010
klo 01:05
Ehdottomasti Gabriel.
Gabriel, mon roi.
Gabriel, kuninkaani.
Ja mitä muihin asioihin tulee niin ilmeisesti äitisi tietää masennuksesta, pahoista oloista jne. joten puhu hänelle.
Vaikeetahan se on, ekat sanat on aina vaikeimpia, mutta kun ne olet sanonut niin se muuttuu helpommaksi. Kerää voimia ihan rauhassa, mutta yritä puhua jollekkin, mieti kenelle sun olis helpoin puhua, kuka sua osais just parhaiten auttaa.
Ja mene sinne ammattiavun piiriin, yks kusipää joukossa ei tee kaikista kusipäitä. Mullekin yks idiootti suositteli armeijaa, jota siis vihaan paljon, jotta oppisin käytöstapoja. Mä en taas ymmärrä sellaista, et mun pitää opetella tappamaan, jotta pärjään tässä yhteiskunnassa. Mutta mä en taatusti olisi itsekään tässä, jos en aina silloin tällöin saisi puhua jollekin, jolle voin puhua Miksun vittumaisuuksistakin ihan rauhassa ja kertoa suurimmat salaisuuteni.. Mun psykohenkilökunta ei ehkä arvosta mua kaiken kertomani jälkeen, mutta ei sen väliä. Ne yrittää auttaa silti, ehkä sitäkin enemmän ;)
valehteleminen on hyvä naamio, mutta se on osa sitä joka vaan aiheuttaa sulle lisätuskaa. Ehkä se vie sut pois sen hetkisestä tukalasta tilanteesta, mut samalla se rakentaa sun sisälle entistä suurempaa tuskaa. Mä oon ihan tajuttoman kova valehtelemaan, ainakin ollut. Nyt yritän olla rehellisempi lähimmilleni, koska oon niin monta isoa soppaa valheillani keittänyt ja kun totuus on tullut julki niin kyllä huomaa, että vähemmällä olisin selvinnyt totta puhumalla jo alun perin…
En halua asettaa itseäni minkään yläpuolelle, että älä lue sillä lailla näitä että olisin jotenkin ylempänä tai selvinnyt vaikeuksistani.. Mä valehtelen edelleen joistain asioista, isoistakin. Joitakin asioita ei homopoika kehtaisi ikimaailmassa kertoa heterohenkilökunnalle (mm. mun pakkomielteet seksiin, ne kun on joskus ihan pakkomielteitä… Puhupa niistä sitten 50v heteromiehille että miten sun on pakko saada munaa, ihan pakko…)
mutta joka tapauksessa, puhu jollekin.
…kannattaa kyllä miettiä mitä tekee sellaisen neuvoilla, joka on jo kymmenen vuotta yrittänyt selvittää päätään tuloksetta… Toisaalta mä osaan teorian, käytäntö tökkii pahasti vastaan ;)
mene youtubeen ja kirjoita Najoua Gabriel gay love…
Kirjoittanut Janne | Julkaistu 23.12.2010
klo 06:42
http://en.wikipedia.org/wiki/Dildo#History
että kyllä sitä on näköjään osattu kaikenlaista jo 30 000 vuotta sitten.
Kirjoittanut teemu | Julkaistu 4.1.2011
klo 16:48
tosin enpä itekään olis tuota tienny… mutta muija osas opastaa lukemaan aiheesta.
mietin että pitäskö mun huolestua, miks se tietää tommosia.
Kirjoittanut teemu | Julkaistu 4.1.2011
klo 16:51
mä olisin aika varmana aikana ennen noita nykyisiä dildoa työntänyt vaikka oksan perseeseen, joten ymmärrän että himo se on ollut 30 000 vuotta saada munaa… :)
Kirjoittanut janne | Julkaistu 15.1.2011
klo 11:12